Pieniä mietteitä meidän tulevaisuudesta

Anonyymi sanoi...

"mitä joudutte jättää pois elämästä? katotaa et jos ette tyylii saa hypätä kenttää tms, niin kohta sul on uus ja eipä papu kiinnostakkaa"

27. joulukuuta 2013 12.48

Sain edelliseen postaukseen tuollaisen kommentin. Alussa nauroin vain tuolle, hetken päästä koin vihaa ja nyt olen vain sanaton. En ymmärrä noin katkeria ihmisiä, en vain ymmärrä. Rehellisesti sanottuna niin mitä tuollaisen kommentin kirjoittajan päässä liikkuu, aivan niinkuin minulla olisi oikeasti voimia ruveta katselemaan tuollaisia kommentteja. 

Kiitos teille muille ihanille kommentoitsijoille, teistä on suuri tuki :')

Eli nyt kuntoutamme Papun kuntoon, siitä tulee vielä oivaponi. Vaikka kuntoutuksessa menisi kuinka kauan aikaa, niin minä kyllä jaksan. Paparazzie on elämäni valo, ja rakastan sitä enemmän kuin mitään. Ihminen pystyy olemaan todella heikko ja murskana, mutta se jaksaa taistella niiden asioiden eteen joita se todella rakastaa.

Mitä meidän kilpailu-uralle tapahtuu? Se loppuu tähän. Vaikka jalka tulisi kuntoon, siinä on aina se pelko, koska tuollaiset vammat uusiutuu helposti. Unohdamme kenttäkisat, estekisat. Emme palaa enää niihin, emme koskaan. Jäi kyllä mahtavat muistot, kiitos Paparazzie. Surullistahan tämä on, koska miettii kuinka hienosti poni pärjäsi kisoissa. Se oli mahtava kisaponi.

Saatamme joku päivä startata jotain koulukisoja tai länkkäkisoja. Mutta tällä hetkellä minua ei voisi vähempää kiinnostaa kisat, haluan vain saada rakkaalta kivut pois, haluan saada sen kuntoon, jotta voimme aloittaa yhteisen uuden elämämme. Vaihdamme polkua jota kuljemme, mutta jatkamme silti rinnakkain, aina.

Kun poni on siinä kunnossa että sitä saa alkaa kuntouttamaan selästä käsin, niin pidän vielä kuolaimet suussa. Mutta kun poni on kunnossa nakkaamme suitset pois ja alamme tekemään kaiken kaulanarulla tai ilman. Leikimme, pelaamme, harjoittelemme kaikki mahdolliset temput, pidämme hauskaa, nautimme elämästä ja kasvatamme luottamusta ja suhdettamme. Emme stressaa enää mistään, vaan teemme asioita joista nautimme. Silti teemme selvät tavoitteet joihin pyrimme. Joku päivä pystymme tekemään ihan mitä vain ilman mitään varusteita, joku päivä olemme kasvaneet yhteen. Rakastan sinua.

Jos olisin tyttö joka vaihtaisi ponista parempaan, ja kun ikä loppuisi niin hevoseen ja taas vaihtelisin hevosia kun niiden taso loppuisi. Jos olisin tälläinen niin minähän olisin myynyt jo Papun kesän lopussa ja treenaisin tällähetkellä jonkun hevosen kanssa. Mutta tässä ollaan, poni-ikäni on loppunut, kuntoutan parhaankaverini kuntoon ja jatkan poneilua pitkin peltoja. Ei elämä ole pelkkää menestystä, treenaamista tai kilpailuja, ne ovat vain pieni asia sen rinnalla mitä hevosen kanssa voi saavuttaa. Sen asian kun kerran tajuaa saavuttavansa eläimen kanssa, on sellainen että se muuttaa elämäsi, ajatuksesi ja näet kaiken erillätavalla. Jokainen hevosihminen ymmärtää tuonkin omalla tavallaan ja voi miettiä sitä henkilökohtaisesti.
Joillekkin hevosharrastus on vain kisojenkiertelyä ja hevosten vaihtelua. Minä en kuulu siihen joukkoon, Paparazzie on minun perheenjäsen, parasystävä. Perheenjäsenet pysyy, ja niiden eteen tehdään uhrauksia, ja niitä rakastetaan vaikka mitä tapahtuisi. Paraskaveri on tukena kun sitä tarvit, olet vastineeksi tukevana olkapäänä kaverillesi. Papu on ollut minun tukena aina kun olen taistellut omassa elämässäni vastavirtaan, nyt on minun vuoro olla sen tukena.

Olen valmis taistelemaan sinut kuntoon, koko perheeni on valmis. Teemme aivan mitä vaan vuoksesi. Olet niin rakas :')
Se asia jota näen silmissäsi, on jotain mitä muut ei voi ymmärtää. Sinussa on jotain niin uskomatonta, en ole ikinä lyhyen elämäni aikana tuntenut mitään niin voimakasta kuin mitä näen sinussa. Olemme voittamaton pari, me emme luovuta vaikka muu maailma luovuttaisi. Kävelemme yhdessä loppuun asti. Joku päivä voin vielä silittää kaulaasi, katsoa silmiisi ja kuiskata korvaasi että selvisimme tästäkin vastoinkäymisestä.

I won't give up on us
Even if the skies get rough
I'm giving you all my love
I'm still looking up