Viimeistä viedään + ajatuksia Papusta

..ekasta talliviikonlopusta. Jouduttiin lähtemään Ranan kanssa takaisin Ruukkiin jo perjantaina, sillä minulla alkoi siis tallityöt kouluntallilla. Huomenna vielä aamutalli ja päivätalli, sitten viikko normaalisti koulua, ja seuraavakin viikonloppu ja seuraava viikko töitä...Huhhuh, jospa sen jälkeen saisi tyytyväisenä vähän hengähtää !

Eilen iltatallin jälkeen kaivelin koneelta kuvia, ja voi kauhea että tuli ikävä Papua. Niitä reenejä, kisoja ja sitä aikaa kun se oli kisaponin näköinen. Nyt pihallamme hengailee lihava pörrökasa, silti se on yhtä rakas ja täydellinen kuin ennenkin. Se on aina minun pieni silmäteräni.

Niin outoa miettiä, että talvella itkin ja tuskailin parhaanystävän lopetusta, ja nyt voin jo miettiä että ehkä vuoden päästä voin viedä Papun koulukisoihin ja humppailla sen kanssa jonkun helpon raviohjelman läpi. Saisi ponikin taas pitkästä aikaa näyttää kaikille kuinka älyttömän hieno se on, maailman hienoin ja vahvin poni.

Joskus sitä joutuu vaan heräämään tähän maailmaan ja miettimään että mitä helvettiä on tehnyt niin pahasti väärin että tuollainen asia pääsee tapahtumaan. Tottakai Papun tilannettakin on päässyt jo miettimään niin paljon, että sitä on vaan hyväksynyt sen, että se ei esimerkiksi enää koskaan pysty hyppäämään esteitä, sen kanssa ei voi enää vedellä kiitolaukkaa pitkin metsiä. Lopun elämää sen jokaista askelta tulee vain tarkkailla, on oltava todella varovainen. 

Mutta kyllähän se harmittaa, se suututtaa niin paljon. Se on ollut tähän mennessä elämäni paras kisakumppani, luultavasti tulee aina olemaankin.

Kesällä kisoissa kuulin jopa äitin suusta lausahduksia, että jos meillä olisikin kisakäytössä Rana ja Papu, se jos jokin olisi unelmaa. Elämä on vaan karua, välillä se potkii päähän, kaataa maahan, laittaa itkemään ja pelottaa meitä niin paljon. Papun tilanteessakin on saanut jaksamaan ne muistot, jotka on kultareunuksilla kehystetty ikuisiksi ajoiksi mun mieleen. Ne yhteiset retket, onnistumiset, voitot ja kisareissut ei tule koskaan unohtumaan. Pitää vain tehdä uusia asioita sinne muistojen sekaan, erinlaisia retkiä, yhteisiä hetkiä, niitä tilanteita jotka saa sydämen pamppailemaan rinnasta läpi.

Jos vaan jotain olen velkaa sinulle, niin se on koko elämäni, kaikki voimat jotka olet minuun kuluttanut, kaikki ne päivät ja illat kun olet ollut tukenani, kaikki ne hetket kun olet nostanut hymyn kasvoilleni. Rakastan sua niin valtavasti, rakas pieni ystäväni. Paparazzie <3

Hevosten lomafiiliksiä

"anteeksi että herätän, mutta tuo teidän poni syö tuolla tien poskessa heinää" 

Eilen aamulla sain mukavan sydänkohtaus herätyksen kun naapuri tuli herättämään kertomalla että Vivida on karannut. Takatarhan ala-aita oli rikottu ja neiti oli onnellisesti aidan toisella puolella syömässä.Onneksi ei ollut lähtenyt pitemmälle, ja antoi mulle nätisti kiinni. Ihana että on nuin mukavia naapureita, jotka ilmottaa jos joku nelijalkaisista on väärässä paikassa.

Ajattelimme laittaa tarhaan talveksi talvisähkölangat,jospa vältyttäisiin vaaratilanteilta.

Onko kellään mitään turvallisia ja toimivia vinkkejä tarhaan hevosille ajanviihteeksi, jotain tekemistä ettei ponit ala yhdessä keksimään tyhmyyksiä :)

On kyllä ollut aivan ihana lomailla kaikkien kolmen hevosen kanssa kotona. Olen maastoillut Papun kanssa ihan peruslenkkejä, mutta enemmän olen vain hoitanut ja ollut sen kanssa. Ollaan otettu taas se aika, oltu vain kahdestaan, tehty niitä asioita mitkä on meille hauskaa. Kokeiltu ja koettu uusia jännittäviä asioita. 

Maanantaina puhuin yhden hevoskaverini kanssa kilpahevostemme ja ponien eroista. Siitä kuinka ponit on vain jotain niin hienoa, varsinkin tuo minun pieni Kirjava. Voisin ylpeillä sillä taivaaseen asti. Rana kenttähevoseni on kotimaastoissa niinkuin lintu leijonien seassa. Se kyttää jokaista asiaa, olen tottunut siihen ja osaan jo olla välittämättä siitä. Ratsastan sitä vain normaalisti esim.laukassa ja en välitä jos se loikkii vähän kivistä kauemmas. Hassu pieni hevonen! Silti sen hevosen kanssa maastossa ei voi vain rentoutua ja olla. Papun kanssa voi vaan nakata jalat löysäksi, istua sen karvaisella paljaalla selällä, Voi sulkea vaikka silmät, voi lauleskella iloisuutta tai itkeä suruja. Tuo poni on vaan jotain niin tärkeää, se ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu.

Papun yleisvointi on ollut erinomainen. Jalka ei ole tosiaan oireillut mitenkään, vaan tuntuu että se on joka aamu vahvempi kun käyn sen läpi. Papulle laitetaan torstaina hokkikengät taas jalkaan, tiet on jo jäässä, ja ponin ei todellakaan tarvitse liukastella jalkojensa kanssa. Se saa terät alle, jotka puree jäähän ja sen on tukeva ja turvallinen kävellä. 

Ranakin on tosiaan kotona lomalla. Se oli viikonlopun vähän kevyemmällä liikunnalla, en osannut odottaa jäisiä tietä, eikä minulla ole sopivia hokkeja kotona. Lähdin sunnuntaina (?) muka maastoon. Pääsin peltomme poikki tielle, Rana otti kaksi askelta ja toinen etunen jo luiskahti. Käännyin samantien takaisin tallille, en riskeeraa enää yhtään. 

Eilen pääsimme sulia teitä pitkin käymään villillä maastolenkillä. Oli jo aika hämärää, rapakkoja, ja metsässä naksahteli, voi kuinka pienellä tammalla meinasi olla pelottavaa. Hymähtelin satulassa ja annoin Ranan vain liikkua reippaassa tahdissa.

Tänään iskä ajoi minut ja Ranan virpiniemeen maneesille. Ratsastin hallissa tamman huolellisesti läpi. Käynnissä ratsastin vain isoja askelia ja hain passimaisuutta pois. Ravissa tein avoja ja sulkuja, jotka sujuivat todella hyvin, huomaa että on jotain tehnyt Ruukissakin tuon hevosen kanssa. Avojen ja sulkujen avulla olen notkistellut sitä aivan älyttömästi. Laukassa tein taas muutamat avot ja sulut, jotka sujuivat hyvin parien toistojen jälkeen. Laukkasin aika paljon, tein mm. temmonvaihteluja, ja ympyrällä pitkiä taivutuksia aivan äärirajoille, sekä ulos että sisään. Rana oli todella hyvä ratsastaa!

Rana ja Papu tykkää toisista aivan älyttömästi. Samasta heinäkasasta ne ei yleensä syö, jompikumpi menee aina Vividan kanssa syömään. Mutta aina kun katson huoneeni ikkunasta niin Papu ja Rana hoitaa toisia suut vaahdossa. Aivan ihana katsoa kun ne tulee niin hyvin toimeen. Ihmekkään kun Rana vähän potkii vinkassa kun lähdetään kotipihasta Ruukkia kohden.

Vivida on edelleen sama maailman reippain varsa. Niinkuin jo kerroin niin neiti on omilla oikeuksillaan käynyt vähän aidan toisella puolella, mutta mitään muita ongelmia ei ole ollut.

Kävin tänään Vividan kanssa retkellä n.40min kävelimme tietä pitkin metsälenkille ja metsälenkillä kävelimme reipasta tahtia ja tutustuimme uusiin asioihin, jos joku pisti neitin silmään. 

Vivida on kasvattanut jo ihanan lämpöistä ja pörröstä talvikarvaansa. Sitä on kyllä niin ihana yrittää harjata selväksi. Olen viettänyt Vividan kanssakin paljon aikaa, Harjotellut niitä samoja perusjuttuja. Käytävällä seisotaan paikallaan, ei peruutella eikä yritetä kääntyä, takajalkoja ei tarvitse potkia kun niitä nostetaan.

Olemme tehnyt lisäksi myös samaa liinatyöskentelyä onnistuneesti. Neiti tajuaa kyllä niin nopeasti kaikki asiat !

Nyt sitten otetaan erikoispostaus ehdotuksia vastaan! Kaikki on tervetulleita, niin jospa kerkeisin toteuttaa jotain erinlaista nyt loman aikana :)

Paparazzie ~ you+me VIDEO

LINKKI videoon 

Videopostaus

Kävin aamulla ratsastamassa Ranan kevyesti maneesissa vapaan viikonlopun jälkeen ja koulun jälkeen lähdin maneesiin juoksuttamaan tamman kevyesti. Kiitos Marjutille videoinnista!

LINKKI VIDEOON

Vividan kuulumisia

Tuo poni on niin ihana, se on niin positiivinen ja reipas. Omalla olemuksellaan se tartuttaa positiivisuuden muihin, Neiti on käynyt pitkiä kävelylenkkejä Papun kanssa, mikään ei pelota mutta kaikki on kiinnostavaa. Matka kotipihasta poispäin mennään niin reippaasti ettei Papunkaan pysy perässä, mutta kotiinpäin Papu kävelee niin lujaa että Vividan on pakko hölkkäillä

Varsan pyöreä pieni heinämaha :D 

Vivida on alkanut jo kasvattamaan pörröstä talvikarvaa, pitää kohta jollain haravalla harjata sitä että pääsee sen kaiken karvan läpi. 

Viikonloppuna harjottelin tamman kanssa käytävällä seisomista ilman pyörimistä ja peruuttelua.

Harjasin huolella ja nostelin jalat, takajalkojen kanssa oli vähän ongelmia, mutta toistoilla homma alkoi sujua. 

Sunnuntaina otin neitin liinan nokkaan ja tein pellolla perus maastakäsittelyä, jonka jälkeen opetin sen kulkemaan liinassa ympyrällä. En tietenkään pyytänyt liikkumaan sitä käyntiä lujempaa, vaan annoin sen itse sipsutella ja laukkailla mitä halusi. Vivida kyllä tajusi todella nopeasti ympyrällä kulkemisen ja pystyin "juoksuttamaan" molempiin suuntiin samalla tavalla.

Oli kyllä hymy herkässä kun katsoin pienen ponin menevän höpöhöpö laukkaa höristen ja önähdellen iloisuudesta.

Liinauksen jälkeen kävelytin sitä pellolla, teimme pysähdyksiä, jotka toimivat hienosti jo pelkillä ääniavuilla, teimme myös peruutuksia ja otimme ravipätkiä. Ihana pieni pallero :)

Ranan palautuspäivien ABC

Olen kiinnittänyt enemmän huomiota Ranan treenisuunnitelmiin joka viikolle. Palautuspäivät ovat ennen ollut aivan turhia, niissä ei ole ollut mitään ideaa. Olen vain ratsastellut ympäri maneesia tai humputellut metsässä. Sellainen ei sovi tammalle, sen kanssa on oltava aina jokin valmiiksi suunniteltu tehtävä.

Ajattelin nyt kirjoittaa viime perjantain palautuspäivä, jonka aikana sain tehtyä järkevän treenin ilman kauheaa pusertamista.

Aloitin pitkällä käyntityöskentelyllä. Rennolla tuntumalla, eteen-alas ja vähän jopa kuolaimen taakse. Niin että Rana oli aivan höyhenen kevyt kädelle. Hain käynnissä rauhallista tahtia ja isoja askelia, pyysin takajalat heti mukaan. Tein ympyrällä sulkuharjoitusta, juuri sellaisella helpolla ja mukavalla tasolla. Niin että saimme mukavia askelia, pakka pysyi kasassa ja pystyin säätelemään tarkkaan takajalkojen liikettä. Tein myös isoja taivutuksia sisälle ja rauhallisesti vaihtaen ulos.

Tässä kuvassa käytän avaavia ja nostattavia ohjasotteita. Avaavalla saan syviä taivutuksia ja taivutuksen aikana voin korjata kaulan asentoa nostattavalla ohjasotteella.

Tässä venytän käyntiä ja lisään kaulaan lisää pituutta, jotta saan notkistettua paremmin selkää.

Ravissa ratsastin suoria pätkiä taas ajatuksena pitkä, rento kaula joka venyttää samalla selkää. Ravi takajalkojen päällä ja liike vahvasti eteen lavoista. Kun ravin tahti ja tuntuma saatiin kuntoon niin tein muutamat väistö askeleet, taas helpolla mukavuus alueella, näin sain raviin lisää notkeutta ja sain ravin askeliin enemmän pituutta ilman kuitenkaan että tahti kiihtyisi.

Ravissa aloin vaatia takajalkoja alle, jolloin etuosa nousi, vaadin kuitenkin taas kaulaa venymään alas kun takajalat tulivat alle ja säkä nousi.

Kun ravi tuntui hyvältä niin siirryin laukkaan. Hain taas ympyrän avulla tamman eteen-alas, mutta ilman että se nakkaa takajalkoja taakse ja etuosaa alas. Kun tilanne oli ok, niin siirryin kevyeeseen istuntaan ja annoin sen laukata omaa tahtiaan maneesin pitkiä sivuja. Tamma laukkasi ponnekasta ja rentoa laukkaa minun haluamassa muodossa. 

Kun olin saanut laukassakin tamman letkeäksi niin otin vähän enemmän ohjastuntumaa ja siirryin tekemään isoa ympyrää laukassa. Taas takaset alle ja isoja taivutuksia rennosti sisään ja ulos.

Tein tämän työskentelyn molempiin suuntiin, mutta välissä otin välikäynnit ennenkuin vaihdoin suuntaa.

Laukassa takajalat taas töihin ja taivutuksia ulos ja sisään.

Laukan jälkeen pitkät loppuravit rauhallisessa ja letkeässä ravissa, taas eteen-alas. 

Ravien jälkeen pitkät loppukäynnit.

Lopputuloksena rento hevonen, joka käyttää kroppaansa. Pyöristyy kuolaimen alle niinkun kuvassa, mutta nousee sieltä ylös jos haluan ja venyttää kaulaansa vielä alaspäin jos pyydän.

Liikkuu selästään, kantaa itsensä, on rento ja polkee takajaloilla!

Mitä Papulle kuuluu?

Pitkästä aikaa siis asiaa pelkästään Kirjavan kuulumisista.

Papu on alkanut vaatimaan iltaisin itsensä talliin nukkumaan, se ei halua olla enää yötä pihatossa. Tallissa se nukkuu levollisesti yönsä ja aamulla se on taas pirteänä kävelemässä ulos.

Viikonloppuna se oli taas pikkutyttöjen ratsuna. Anni kävi itsenäisesti hoitamassa ja kävelyttämässä lauantaina. 

Sunnuntaina naapurintyttö pääsi sen kanssa maastokävelylle. Kävelin koko matkan vierellä, meno matka sujui hienosti ja Papu oli rauhallinen oma itsensä. Kotimatkalla sain vähän pitää ohjasta kiinni kun pienen kilpaponin sielu alkoi roihuta. Sisäisesti naureskelin ponille joka nosti häntäsä pystyyn, taivutti kaulansa pyöreälle kaarelle, nosti korvansa höröön, vilkutteli silmiensä valkuaisia ja hengitti isosti.

Lauantaina aamulla tein Papun kanssa tarhassa vähän maastakäsin töitä. Poni oli alussa hyvin kuulolla mutta siitä on jotenkin muuttunut niin oman arvonsa tunteva, (Ranalta vaikutusta) joten sen työmotivaatio ei ollut aivan kympissä. Se koitti saada minulta huomiota nii ettei se joutuisi kuitenkaan tekemään hommia. Kun huomasin ponin käytöksen, niin vaihdoin tehtävät niihin mukaviin jotka se osaa todella hyvin, ja pääsin palkitsemaan sitä kunnolla.

Jalka on ollut niin terästä! Sitä on vahvistettu pitkillä kävelylenkeillä erinlaisilla pohjilla, ylä-ja ala mäkien avulla. Jalka on ollut viileä, eikä se ole oireillut mitenkään. Pihatossa asuminen on tehnyt sille niin hyvää. Jalka on kestänyt kaikki Papun pukkilaukka kohtaukset, tarhassa keulimiset yms. Se on maailman vahvin ja hienoin jalka.

Suoraan sanottuna mua ärsyttää suunnattomasti kun mietin millon viimeksi olen itse tuon ponin kyytillä istunut. Siitä on liian kauan aikaa. Viikonloppuna teemme kahdestaan jonku mukavan maastoretken ja nautimme toisten seurasta. Lähdemme etsimään uusia metsälenkkejä ja nauttimaan syksyn väreistä :)