Papun saapuminen elämääni + mitä sitten kun ponivuoteni loppuu?

Ensimmäinen lukijan haluama postaus alkaa tästä. Innostuin heti tästä aiheesta ja halusin toteuttaa tämän postauksen heti. Minulta on monesti kysytty että myynkö Papun kun ponivuodet loppuu ja miten aijon siitä jatkaa. Vastaus minulla on aina ollut sama, ja tulee pysymään: " Papua en koskaan myy."

Aloitan tosiaan kertomalla ensin kuinka löysin tämän kultakimpaleen nimeltä Paparazzie. Olen kertonut ensimmäisestä ponistani Rudista jo aiemmin, mutta jos haluat kuulla sen ponin tarinan niin siihen pääset TÄSTÄ. Rudin jäätyä minulle pieneksi intin kauan äidilleni, että uutta ponia en halua. Luulin pärjääväni 130 säkäisen ponin kanssa loppueämäni. Kuitenkin hivuttauduin hevostalli.nettiin katselemaan hienoja isoja kilpaponeja. Koitin olla välittämättä valmentajani sanoista uudesta ponista, mutta jokin päässäni sai minut alkaa etsimään uutta ponia.

 Katselin hieman kalliimpia, osaavampia ja hienompia poneja. Äitini etsi ja valmentajani etsi. Löysimme hirveän määrän kiinnostavia poneja eteläsuomesta, joten pakkasimme auton ja lähdimme kohti Helsinkiä äitin ja valmentajani kanssa.
 Kävimme kokeilemassa monenlaista varmaa hyppääjää, mutta ei. Mikään niistä luonteettomista automaateista ei tuntunut minulle sopivalta. Äitini oli aivan mielissään jokaisesta kisakonkarista, joka ei pelännyt mitään esteitä, joka kulki valmiiksi peräänannossa ja käyttäytyi muutenkin kuin robotti. Minua tälläiset ponit ei vaan kiinnosta.

Ilta saapui ja olin jo painua maanalle kun sopivaa ei löytynyt, mutta yksipaikka oli vielä jäljellä. Olimme matkalla kohti Rehndahlin kotieläinpihaa, jossa minua odotti mustankirjava 5-vuotias Paparazzie. Muistan sen tunteen ja näyn kuin elisien, kaarsimme tilan pihaan. Silmään pisti välittömästi aasit, kanat, falabellat, hevoset ja lihava kirjava Paparazzie. Meinasin revetä jättimäiseen nauruun kun näin Papun, se oli niin lihava, niin likainen ja niin hullunkurisen näköinen. Silti sen silmät sulattivat välittömästi sydämeni.

Menin tutustumaan pihalla seisovaan kirjavaan otukseen. Se oli ihana, ylähuuli pitkällä se etsi taskustani herkkuja, haisteli minut aivan kengistä hiuksiin asti ja katseli korvat hörössä minua silmiin. Sen ponin katseleminen sai sydämeni pamppailemaan normaalia reippaammin.

Loikkasin Papun selkään ja menin kävelemään pienelle epämukavalle kentälle, jota kiersi kanaverkko :D Papu oli hidas ja löysä ratsastaa. Hetken taivuttelun jälkeen se alkoi tuntua mielyttämisen haluiselta ja mukavalta. Papu kulki kokoajan pitkässä matalassa muodossa, mutta niin se kulki parhaiten tasapainossa, joten annoin jolkotella sen sellaisenaan.
 Otimme myös n.60cm pystyllä pari loikkaa. RAKASTUIN VIELÄ ENEMMÄN ! Papu oli niin supersuloinen, se ei osannut yhtään, mutta yritti ja yritti. Laukkasi isonmahansa kanssa kohti estettä ja loikkasi omistuisesti yli. Valmentajanikin loikkasi ponin kyytiin ja tykästyi tähän.

Juttelimme pitkään äitini ja valkkani kanssa Paparazziesta. Tiesin että kaikki koulutustyö olisi taas edessä, enkä pääsisi heti isoihin, vaativiin luokkiin kilpailemaan. Päätimme porukalla, että Paparazzie olisi nappiponi minulle. Olin yltäpäältä rakastunut suureen, lihavaan ja kirjavaan poniin :)

Kävin vielä seuraavana päivänä kipsuttelemassa Papulla ilmansatulaa kentällä. Sen leveässä pehmeässä selässä oli niin helppo pysyä :D Hoidimme paperihommat ja lähdimme kohti Oulua. Viikon kuluttua lähdimme ajamaan takaisin kirkkonummelle traikun kanssa. Nappasimme Paparazzien kyytiin ja lähdimme takaisin Ouluun. Samana iltana minulla seisoi tallissa uusi poni, nimeltään Paparazzie :)


                          Mitä sitten kun ponivuoteni loppuu?

Hmm... Todella helppo kysymys.

No sitten ne loppuu, elämä jatkuu ! Paparazzien kanssa jatkan loppuun asti. Ehkä minulla on jonkun muu hevonen, jolla voin myös kisata. Varmaa on kuitenkin se, että Papun kanssa jatkan avointen luokkien parissa, meidän yhteinen taival ei todellakaan pääty ikääni eikä vielä poninkaan ikään.

Minun ja Paparazzien elämähän on vielä edessä. Takanamme on kohta kaksivuotta ja edessä toivottavasti parit kymmenet vuodet. Tässäkin on taas yksi ihana syy omistaa nuoriponi, ikä ei ole tulossa vielä pitkään aikaan vastaan :)