Viikonloppu alkaa olla lopuillaan ponien seurassa. Huomenna aamusta suuntaan aamutallin jälkeen Kuopioon Ranan luokse. Mahtava viikko tulossa, mutta ikävä tulee taas poneja, perhettä, poikaystävää ja omaa sänkyä. Tätä viikkoa olen odottanut jo tarpeeksi kauan, ja tätä minä tarvitsen. Saa nähdä onko mua vastassa hieman erinlainen Rana kun lähtiessä ;)
Mitäs poneille kuuluu?
Todella hyvää, karvanlähtö on molemmilla aivan järjetönhirveäkauheakamala. Miksei talvikarva voisi vain kerralla pamahtaa maahan?
Vividasta on tullut niin fiksutyttö, sillä ei ole enää turhia höpötapoja, tietenkin se tietty varsamaisuus kuuluukin olla mutta turhat kenkien puremiset on loppunut. Varsa oikeastaan käyttäytyy paremmin kun meiän Kirjava otus.
Nyt viikonloppuna ollaan käyty kävelylenkkejä, hölkkäilty vierekkäin ja harjoiteltu lastausta.
Kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin!
Lenkeillä on ollut vähän jännää kun välillä pitäisi kävellä hiekalla vaikka ollaan totuttu tallustelemaan jo pitkän aikaa lumella.
Eilen pyysin iskää siirtämään traikun pihalle niin että pystyin lastailemaan poneja.
Vivida meni Kestilässä tosi huonosti kyytiin ensimmäistä kertaa kesällä kun haettiin se, toisen kerran kävelytin sen vain kesällä traikkuun syömään heinää, kolmannen kerran se käveli traikkuun uudenvuoden aikana ja matkusti Äimärautiolle ja takaisin.
Tänään oli neljäs kerta, ja sain jopa lähetettyä neitin kyytiin. Mitä shetlanninponi ei tekisi ruuan eteen? Ruokaa ja rapsutuksia on hyvä hyödyntää.
Vivida haki itse vinkkaan sisälle, eikä sillä ollut kiire sieltä pois, se jäi imuroimaan vinkan pohjaa, mutta lähti kiltisti peruuttamaan suoraa pois kun pyysin. Hieno varsa!
Papun kanssa ollaan harjoteltu myös lastaushommia. Kirjavalle se on tuttua hommaa, mutta ensimmäistä kertaa lähetin sitä kyytiin. Ensin elekielellä ja äänellä, jonka jälkeen pelkällä äänellä. Poni toimi taas niinkuin ajatus, on se fiksu.
Kävin eilen pitkästä aikaa kaulanaru maastossa, joka toimi aivan älyttömän hienosti, jopa paremmin mitä suitsilla. Poni oli kuulolla kokoajan, ei kytänny yhtään mitään, ei painanut apuja vasten eikä yrittänyt lujempaa vauhtia ilman käskyäni.
Perjantaina kävin länkkäpenkillä ja kuolaimet suussa maastossa ja otettiin pikkuravi pätkä, voi luoja sitä fiilistä. Tulee niin vanhat ajat mieleen, miten kaikki voi muuttua niin nopeasti?
Kyllä sen huomaa että Papulla on kilpaponin mieli, välillä se käyttäytyy niinkun 110cm esteradalla, ihana..<3
7 kommenttia:
ihana ponipostaus <3 kiitos
Kiva postaus! :) On nuo sun ponit vaan niin syötävän suloisia! ❤
kiitos teille ❤
On jotenkin ristiriitaista kun valmistut ratsastuksenohjaajaksi ja tuommoista esimerkkiä näytät... Ilman kypärää ja kuolaimia.
hohhoijjaa. minunhan pää siinä menee, ei sinun. kyllä olet oikeassa kypärä kuuluisi päähän, tuolla otuksella ratsastaan lähtiessä en aina edes muista että kypärä on olemasssa. mutta tuo kuolain homma on paskapuhetta! ehkä se tuo sinulle turvaa että hevosen pillastuessa saat kiskoa sitä kaikkien voimiesi kanssa suusta, papu siinä tilanteessa juoksisi luonnollisesti vain painetta vastaaan. kaulanarulla se saattaisi korkeintaan hypähtää mutta pyytäisi välittömästi mammalta apua että mitä nyt tehdään. tulehan ulos sieltä kuplasta jossa elät
onhan se totta että vain harvat saavat sellaisen yhteyden hevoseen että oikeasti kuolaimia ei tartteta...onnittelut sinulle siitä ja varmasti olet turvallisemmassa kyydissä kuin autossa :)
Ano!! Joo totta kypärä päässä olla pitää, mutta entä ne hevoset jollei kuolaimia voi suuhun ollenkaan laittaa? Ajattelitko sitä? Eläviä olentojahan ne on ja sama voi tapahtua onko kuolaimet suussa vai ei. Suosittelen kyllä kypäränkäyttöä lämmöllä vaikka kova luotto ilmeisesti poniisi on :) sitä ei koskaan tiedä jos harmiton maastoreissu päätyy viimeiseksi ja sen olisi estänyt...... Kypärä! Syötävän suloisia poneja, hyvää jatkoa sulle ja kaviokkaille! Missäs muuten Ranan kanssa ensimmäiset kenttäkisat?
Lähetä kommentti