Viimeistä viedään + ajatuksia Papusta

..ekasta talliviikonlopusta. Jouduttiin lähtemään Ranan kanssa takaisin Ruukkiin jo perjantaina, sillä minulla alkoi siis tallityöt kouluntallilla. Huomenna vielä aamutalli ja päivätalli, sitten viikko normaalisti koulua, ja seuraavakin viikonloppu ja seuraava viikko töitä...Huhhuh, jospa sen jälkeen saisi tyytyväisenä vähän hengähtää !

Eilen iltatallin jälkeen kaivelin koneelta kuvia, ja voi kauhea että tuli ikävä Papua. Niitä reenejä, kisoja ja sitä aikaa kun se oli kisaponin näköinen. Nyt pihallamme hengailee lihava pörrökasa, silti se on yhtä rakas ja täydellinen kuin ennenkin. Se on aina minun pieni silmäteräni.

Niin outoa miettiä, että talvella itkin ja tuskailin parhaanystävän lopetusta, ja nyt voin jo miettiä että ehkä vuoden päästä voin viedä Papun koulukisoihin ja humppailla sen kanssa jonkun helpon raviohjelman läpi. Saisi ponikin taas pitkästä aikaa näyttää kaikille kuinka älyttömän hieno se on, maailman hienoin ja vahvin poni.

Joskus sitä joutuu vaan heräämään tähän maailmaan ja miettimään että mitä helvettiä on tehnyt niin pahasti väärin että tuollainen asia pääsee tapahtumaan. Tottakai Papun tilannettakin on päässyt jo miettimään niin paljon, että sitä on vaan hyväksynyt sen, että se ei esimerkiksi enää koskaan pysty hyppäämään esteitä, sen kanssa ei voi enää vedellä kiitolaukkaa pitkin metsiä. Lopun elämää sen jokaista askelta tulee vain tarkkailla, on oltava todella varovainen. 

Mutta kyllähän se harmittaa, se suututtaa niin paljon. Se on ollut tähän mennessä elämäni paras kisakumppani, luultavasti tulee aina olemaankin.

Kesällä kisoissa kuulin jopa äitin suusta lausahduksia, että jos meillä olisikin kisakäytössä Rana ja Papu, se jos jokin olisi unelmaa. Elämä on vaan karua, välillä se potkii päähän, kaataa maahan, laittaa itkemään ja pelottaa meitä niin paljon. Papun tilanteessakin on saanut jaksamaan ne muistot, jotka on kultareunuksilla kehystetty ikuisiksi ajoiksi mun mieleen. Ne yhteiset retket, onnistumiset, voitot ja kisareissut ei tule koskaan unohtumaan. Pitää vain tehdä uusia asioita sinne muistojen sekaan, erinlaisia retkiä, yhteisiä hetkiä, niitä tilanteita jotka saa sydämen pamppailemaan rinnasta läpi.

Jos vaan jotain olen velkaa sinulle, niin se on koko elämäni, kaikki voimat jotka olet minuun kuluttanut, kaikki ne päivät ja illat kun olet ollut tukenani, kaikki ne hetket kun olet nostanut hymyn kasvoilleni. Rakastan sua niin valtavasti, rakas pieni ystäväni. Paparazzie <3

Hevosten lomafiiliksiä

"anteeksi että herätän, mutta tuo teidän poni syö tuolla tien poskessa heinää" 

Eilen aamulla sain mukavan sydänkohtaus herätyksen kun naapuri tuli herättämään kertomalla että Vivida on karannut. Takatarhan ala-aita oli rikottu ja neiti oli onnellisesti aidan toisella puolella syömässä.Onneksi ei ollut lähtenyt pitemmälle, ja antoi mulle nätisti kiinni. Ihana että on nuin mukavia naapureita, jotka ilmottaa jos joku nelijalkaisista on väärässä paikassa.

Ajattelimme laittaa tarhaan talveksi talvisähkölangat,jospa vältyttäisiin vaaratilanteilta.

Onko kellään mitään turvallisia ja toimivia vinkkejä tarhaan hevosille ajanviihteeksi, jotain tekemistä ettei ponit ala yhdessä keksimään tyhmyyksiä :)

On kyllä ollut aivan ihana lomailla kaikkien kolmen hevosen kanssa kotona. Olen maastoillut Papun kanssa ihan peruslenkkejä, mutta enemmän olen vain hoitanut ja ollut sen kanssa. Ollaan otettu taas se aika, oltu vain kahdestaan, tehty niitä asioita mitkä on meille hauskaa. Kokeiltu ja koettu uusia jännittäviä asioita. 

Maanantaina puhuin yhden hevoskaverini kanssa kilpahevostemme ja ponien eroista. Siitä kuinka ponit on vain jotain niin hienoa, varsinkin tuo minun pieni Kirjava. Voisin ylpeillä sillä taivaaseen asti. Rana kenttähevoseni on kotimaastoissa niinkuin lintu leijonien seassa. Se kyttää jokaista asiaa, olen tottunut siihen ja osaan jo olla välittämättä siitä. Ratsastan sitä vain normaalisti esim.laukassa ja en välitä jos se loikkii vähän kivistä kauemmas. Hassu pieni hevonen! Silti sen hevosen kanssa maastossa ei voi vain rentoutua ja olla. Papun kanssa voi vaan nakata jalat löysäksi, istua sen karvaisella paljaalla selällä, Voi sulkea vaikka silmät, voi lauleskella iloisuutta tai itkeä suruja. Tuo poni on vaan jotain niin tärkeää, se ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu.

Papun yleisvointi on ollut erinomainen. Jalka ei ole tosiaan oireillut mitenkään, vaan tuntuu että se on joka aamu vahvempi kun käyn sen läpi. Papulle laitetaan torstaina hokkikengät taas jalkaan, tiet on jo jäässä, ja ponin ei todellakaan tarvitse liukastella jalkojensa kanssa. Se saa terät alle, jotka puree jäähän ja sen on tukeva ja turvallinen kävellä. 

Ranakin on tosiaan kotona lomalla. Se oli viikonlopun vähän kevyemmällä liikunnalla, en osannut odottaa jäisiä tietä, eikä minulla ole sopivia hokkeja kotona. Lähdin sunnuntaina (?) muka maastoon. Pääsin peltomme poikki tielle, Rana otti kaksi askelta ja toinen etunen jo luiskahti. Käännyin samantien takaisin tallille, en riskeeraa enää yhtään. 

Eilen pääsimme sulia teitä pitkin käymään villillä maastolenkillä. Oli jo aika hämärää, rapakkoja, ja metsässä naksahteli, voi kuinka pienellä tammalla meinasi olla pelottavaa. Hymähtelin satulassa ja annoin Ranan vain liikkua reippaassa tahdissa.

Tänään iskä ajoi minut ja Ranan virpiniemeen maneesille. Ratsastin hallissa tamman huolellisesti läpi. Käynnissä ratsastin vain isoja askelia ja hain passimaisuutta pois. Ravissa tein avoja ja sulkuja, jotka sujuivat todella hyvin, huomaa että on jotain tehnyt Ruukissakin tuon hevosen kanssa. Avojen ja sulkujen avulla olen notkistellut sitä aivan älyttömästi. Laukassa tein taas muutamat avot ja sulut, jotka sujuivat hyvin parien toistojen jälkeen. Laukkasin aika paljon, tein mm. temmonvaihteluja, ja ympyrällä pitkiä taivutuksia aivan äärirajoille, sekä ulos että sisään. Rana oli todella hyvä ratsastaa!

Rana ja Papu tykkää toisista aivan älyttömästi. Samasta heinäkasasta ne ei yleensä syö, jompikumpi menee aina Vividan kanssa syömään. Mutta aina kun katson huoneeni ikkunasta niin Papu ja Rana hoitaa toisia suut vaahdossa. Aivan ihana katsoa kun ne tulee niin hyvin toimeen. Ihmekkään kun Rana vähän potkii vinkassa kun lähdetään kotipihasta Ruukkia kohden.

Vivida on edelleen sama maailman reippain varsa. Niinkuin jo kerroin niin neiti on omilla oikeuksillaan käynyt vähän aidan toisella puolella, mutta mitään muita ongelmia ei ole ollut.

Kävin tänään Vividan kanssa retkellä n.40min kävelimme tietä pitkin metsälenkille ja metsälenkillä kävelimme reipasta tahtia ja tutustuimme uusiin asioihin, jos joku pisti neitin silmään. 

Vivida on kasvattanut jo ihanan lämpöistä ja pörröstä talvikarvaansa. Sitä on kyllä niin ihana yrittää harjata selväksi. Olen viettänyt Vividan kanssakin paljon aikaa, Harjotellut niitä samoja perusjuttuja. Käytävällä seisotaan paikallaan, ei peruutella eikä yritetä kääntyä, takajalkoja ei tarvitse potkia kun niitä nostetaan.

Olemme tehnyt lisäksi myös samaa liinatyöskentelyä onnistuneesti. Neiti tajuaa kyllä niin nopeasti kaikki asiat !

Nyt sitten otetaan erikoispostaus ehdotuksia vastaan! Kaikki on tervetulleita, niin jospa kerkeisin toteuttaa jotain erinlaista nyt loman aikana :)

Paparazzie ~ you+me VIDEO

LINKKI videoon