Täällä kirjoittaa Papu

Moi kaikki ihanat mun blogit lukijat, ja ehkä vähän tappijalan ja äksyranankin blogin lukijat. Sofia on taas sairaslomalla, joten mää pääsin kertomaan omasta elämästä joka oli tänään tosi helppoo koska sain kirmata vaan laitumella ja köllötellä tarhassa. Välillä on kiva ku Sofia sairastaa nii ei tartte tehä mitään rankkaa. 

Eli niinku kaikki tietää nii mää oon koko Kalimenkylän kingi. Papu, Kirjava, Papru, oikeelta nimeltä Paparazzie. Mun äiti on Pepinelli ja iskä on Black'n White'n Sunny. Niii, ja täytän kohta 10-vuotta!

Mää oon Tanskassa syntynyt, mutta tulin sitten Suomeen Rehndahlin kotieläinpihalle myyntiin. Söin siellä päivät omppuja ja olin laitumella sellasten kääpiöiden kanssa. Siis ne oli kääpiömpiä mitä mun pikkusisko Vivida. 

Elämä Kirkkonummella oli kivaa, ehkä vähän tylsää. Mää olin nuorena poikana aika innokas tekemään kaikkee nii alko se heinän syöminen olemaan vähän ykstoikkosta. Tai siis kyllähän se heinä aina maistuu mutta kaipasin jotai villiä. 

Sitte Sofia tuli mun elämään ja se vei mut mukanaan. Sofia vei mut heti seikkailulle metsiin ja hiekkavuorille sen kaverin Reetan ja sellasen hapannaama Mailan kanssa. Me mentiin aina lujaa ja meillä oli hauskaa. 

Sit pääsin hyppäämään esteitäkin, mutta ne piti alottaa iha pikkusista esteistä koska Sofian mielestä olin niin iso ettei se pysyny mun kyytillä. Ja emmääkää ollu hypänny paljoa ollenkaan. Mutta me opeteltiin mun Sofian kanssa yhessä. Ja mustaha tuli tosi hyvä hyppäämään !!

Sitku Sofia pääsi peruskoulusta nii me lähettiin Ruukin maaseutuopistolle. Mää asuin siellä vaan aika vähän aikaa onnettomuuden takia. Mutta tässä vielä eka yks kuva missä mää hyppään hienosti Ruukissa. 

Nii ja tosiaa ennen onnettomuutta määhä kuljin paljon kilpailuissa. Alussa enimmäkseen koulukilpailuissa, joissa olin hyvä. Voitin pienellä Sofian avustuksella koulu P-SM kultaa 2011, helppo homma mulle tottakai. 

Sit olin Lahdessa Powercup kisoissa joissa voitin kans kouluosuuden. 

Sofia onneks kerkes tajuta että mää rakastan maastossa menoa ja hyppäämistä ja oon hyvä koulussa, joten mää oon oiva kenttäponi. Mää rakastin sitä, maasto-osuudella toin mamman aina maaliin turvallisesti puhtaalla suorituksella. Meillä oli Sofian kanssa hauskaa.

Kyllähän oli kiva hypätä maastoesteitä ympäri suomea, mutta mulla oli masu aina ihan sekasin ja kuravelli poltteli mun isoja pussihousuja. Se oli inhottavaa, ja sit mua aina vähä jänskätti yöt oudoissa paikoissa outojen tyyppien seassa, ja mammaki oli jossai muualla nukkumassa. 

Vaikka mää tossaki kuvassa kirmaan maastoradoilla ja viipatan palkintojenjaossa Sofian kanssa nii silti mun on niin hyvä olla kotona. Kattokaa nyt ku oon ihan rento tossa kuvassa kotona viime kesänä! Eikä oo muuten masu enää ollenkaan sekasin ku oon vaan kotona Ranan ja Vividan kanssa. En valita !

Haha Sofia on tossa tosi pieni ja määki oon viel aika babyface, mut toi on vuodelt 2011 ku oltii lähössä seikkailuleirille Ylirannalle.

Tossa on sit vähä uudempi kuva. Me ei olla tossa enää niin vauvoja, mutta nii. Sofia rakastaa mua kuulemma enemmän ku ketään muuta (shh ei saa kertoa sen poikaystävälle) ja määki rakastan Sofiaa. Se pitää mulle kuria mutta on silti mun oma ihminen. Se ihminen jolle mulla on aina aikaa, paitsi sillon ei oo aikaa jos se haluaa laittaa mulle tarhassa sen nolon ötökkäloimen, näytän ihan ufolta se päällä, n-o-l-o-a-!

Tossa me ollaan äitin kanssa viime kesänä. Äiti pitää mua sen länkkäriponina, ja se osti mulle talvella ihan oman länkkärisatulan. Äitiä en sillee jallita enkä jekkuile sille sillon kun se ratsastaa koska sillä on aina sokeripaloja mukana niin saan siltä aina sokrua ku oon kävelly ja hölkänny vähän matkaa nätisti. Tai no joo, äitiltä on helppo huijata herkkuja. Sofia ei lähe siihen sokerihommaan mukaan, Sofia aina sanoo mulle sen saman tylsän lauseen " nyt ollaan töissä, ei humputtelemassa sokeritätin kanssa"

Tossa on mun jalka viime kesänä. Se on vähän hassu mutta ei se haittaa. Sofia sanoo että se on maailman hienoin jalka. 

Niin tosiaan tää mun jalka meni siinä onnettomuudessa, joka musersi Sofiaa tosi pahasti. Sille se on vieläki aika raskas aihe. Mää en siis voi enää kisata ku jotai tylsää kouluu enkä voi hypätä enää ikinä esteitä. Nykyään toi jalka toimii tosi hyvin, vaikka mää kuinka pukittelen ja vouhotan kiitolaukka kohtauksilla ulkona niin ei se turpoo eikä ees lämpeä. Yleensä äiti kylmää mun etujalat aina ratsastuksen jälkeen ja Sofia laittaa savihauteet pitkien ratsastuslenkkien jälkeen.

Sillon ko toi jalka meni siellä tarhassa niin se oli tosi kipee. Sofia onneks anto heti kipulääkettä kun se tuli hakemaan mua. Sit se hali mun kaulaa ja itki, vaikka mua sattu sillon tosi paljon niin annoin Sofialle pusuja, koska se on meiän juttu ollu aina. Sit Sofia sano mulle että se rakastaa mua enemmän ku mitään, sit se sano etten saa jättää sitä yksin. 

En ymmärtäny mitä se tarkotti, mutta Sofia oli tosi surullinen.

Ehkä meiän vanha elämä oliki liian ruusuilla tanssimista. Tai no Sofian mielestä tää nykynen elämä on oikeesti sitä ruusuilla tanssimista. Me ollaan joka päivä yhessä, meillä ei oo kiire mihinkään, ei oo niitä tuskasia hikitreenejä, kunhan vain ollaan yhdessä. Tehdään niitä asioita mitkä tuntuu mukavalle ja mistä me tykätään. Me tehdään Sofian kanssa vaan niitä meiän omia juttuja. Ja sit tietenki pääsen aina uimaan, mut on Sofiaki siel, tai siis ei se siel vedes oo koska meen niin lujaa. Se on siel reunalla ottamassa musta kuvia ku näytän nii hienolta ku uin.

Vaikka mää tossaki kuvassa näytän tosi hienolta ja hyppään niinku joku redbull poni, niin mun onnellisuus on oikeesti täällä kotona kavereitten kanssa ja omien ihmisten kanssa. Omassa rauhassa, saan juosta pihalla irti ja mulla on erityisoikeuksia mitä Ranalla ja Vividalla ei oo. Mää oon kuitenki sellanen meiän pihan kultamussukka niin saan tehä kaikkee sellasta mitä muut ei. 

Mää oon maailman onnellisin jäbä koko suuresta maailmasta!

Ja sit mulla on oma pieni Sofia. Se on ihana ku viettää aina mun kanssa spesiaali aikaa vaikka sillä on tosi kiire. Meillä on se oma hetki johon kukaan muu ei oo tervetullut. Niin kauan kun meillä on toisemme ja tää luottamus niin kaikki on hyvin. Paljosta ollaan selvitty ja kivut voitettu! Nyt me voidaan vaan pusutella ja nautiskella joka hetkestä yhdessä...

ja joka hetkestä vihreellä laitsalla, tai joka kerrasta ku saan juosta häntäkaarella irti talliin.