(Postaus kirjotettu osakseen eilen, tapahtumat ja kuvat siis eiliseltä)
Mentiin tänään Sallan kanssa laitumelle niillä ajatuksin kameran kanssa, että jos leikkisin Vividan kanssa. Varsa köpsytteli heti mua vastaan, rapsuttelin ja lähdin kävelemään ympäri laidunta. Typy seurasi vaihtelevalla menestyksellä heinätuppo suunpielessä minua.
Otimme muutamia juoksupätkiä Vividan kanssa, niin että lähdin vain hölkkimään sen viereltä ja tämäkin siirtyi reippaampaan askellajiin.
Papu silmäili hetken aikaa touhua sivusta, niinkuin normaalistikkin. Se vain söi heinää ja katsoi. Tänään se kuitenkin heräsi ja lähti leikkiin mukaan.
Ainakun pyysin Vividaa juoksemaan kanssani, niin Papukin lähti liikkeelle sieltä missä se sillähetkellä sattuikin olemaan. Hetken kuluttua jäimmekin Vividan kanssa taka-alalle katsomaan kirmailevaa ja pukittelevaa Papua.
Kuvitella että puolivuotta sitten itkin silmät päästä ja tuskailin että olisiko paras päästää tuo eläin muille laitumille, nyt tuo samainen eläin laukkaa puhdasta laukkaa omalla pihallamme, pukittelee, hörisee, piehtaroi itsensä joka päivä likaiseksi.
Se on oman elämäni sankari, Paparazzie.
Käytimme Sallan kanssa Ranan kävelyllä, sillä olin aamulla treenannut sen kunnolla.Nyt aletaan valmistautumaan kouluvalmennukseen !
8 kommenttia:
Ihania kuvia! On sulla vaan upeita poneja ja hevonen! Tuo eka kuva jossa on Papu yksikseen on aivan mahtava!:) Papu näyttää siinä jotenkin varsalta Ja niin söpöltä että...!
Kiitos! Itsekkin tykästyin tuohon samaan kuvaan :)
täytyy myöntää et pikkasen kade välillä olen kun kattelen näitä sun eläimiä,ihania mutta on niissä kovasti hommaakin :)teidän koko poppoon täytyy olla elukkaihmisiä :)ei tuo muuten onnistu :)
Totta puhut ! Päivät menee hevosten kanssa, koko perhe on mukana. Niin mahtava perhe :)
Ihania kuvia, papusta näkyy että Se on onnellinen, hyvään kotiin päässyt :)
:)
Hienoja hevosia! Upea tuo kuudes kuva ylhäältä päin! :)
Musta tuo neljäs ylhäältä on mainio ihan ku ponit lentäis:)
Lähetä kommentti