Kuulumisia

Postailu into on ollut nollassa ehkä kuvapuutteen ja kirjoitus innon vuoksi. Kerkeän kuitenkin alkaa kirjoittelemaan taas useammin kun poikaystäväni lähtee kouluun, eli jo alkuviikosta.

Itselläni alkaa koulu vasta syyskuun ensimmäinen päivä, joten siihen asti voin viettää aikaa päivittäin Papunkin kanssa.

Mitä meidän Artulle kuuluu?

Todella hyvää. Artusta on tullut niin reipas pikku mies, se viettää päivänsä häkissä joka on auki karsinassa, jossa sillä on tilaa rällätä ja touhuta puruissa. Jenna-koira ja Arttu on aivan erottamaton pari, on niin ihana katsoa kahta eri rotuista eläintä jotka leikkivät keskenään. Parasta on se kun kani alkaa ajattamaan koiraa pukitellen ja koira juoksee häntä heiluen karkuun.

Arttu on niin liikuttavan suloinen kun otan sen illalla sisälle, istun sohvalle, otan syliin ja käännän kanin selälleen ja pidän sitä kuin vauvaa sylissä. Silitän sitä pitkillä rauhallisilla vedoilla, pikku hiljaa ukko laittaa silmänsä kiinni ja nauttii saamastaan huomiosta.

Tänään laitoin sille pitkästä aikaa valjaat ja vein ulos, jätkä kaivoi kuoppia, puputti tuore heinää, makoili takajalat pitkällään ja nuuhkutteli koirien kanssa. Niin ihana pieni kani !

Mitä Papulle kuuluu?

Se vaikuttaa niin onnelliselta. Se on aina niin hyvällä tuulella, saa tartutettua minuun sen hyvän olon. Kävin yks päivä kävelemässä sen kanssa lenkin tiellä selästäkäsin. Heti lenkin alussa sen selässä istuminen oli niin turvallisen oloista, se ei tehnyt mitään typerää, katsoi mielenkiintoisia asioita korvat hörössä ja tipsutti reippaasti eteenpäin. Annoin aivan löysät ohjat, annoin sen itse valita reittinsä, yhtäkkiä tajusin että retki Papun kanssa sai minut tyhjentämään mielen, oma pieni terapia ponini. 

Eräs yö en saanut unta, ja päätin lähteä katsomaan talliin onko hevosilla enää heinää. Papu pötkötti karsinassa, avasin karsinan oven varovasti, kävelin sen viereen, istuin sen kaulan alle. Poni nuuski hetken kasvojani, ja lopulta laski pään koko painolla reisieni päälle. Silitin sen silkkistä kaulaa ja juttelin sille. Olimme vain siinä, vaikka kuinka kauan.

Se on niin rakas.

Mitä Ranalle kuuluu?

Siitä on tullut niin minun tyttö, rakastan sen vaativaa hörinää, tamma on aivan älyttömän kova hörisemään ja hirnumaan. Aamulla kun aukaisen ulko-oven niin kuulen ensimmäisenä Ranan hirnahduksen "joko se mamma tulee antamaan sitä ruokaa"

Ollaan treenattu kotioloissa aivan normaalisti, nyt pitää vaan päästä takaisin maastoesteille.

Sain yks yö Sofia 10v idean ja halusin lähteä yöratsastukselle. Varustin siis Ranan ja lähdin öiselle maastoretkelle. Aloimme laukkaamaan ratsastusreitillä, oli niin mahtava istua suuren hevosen turvallisen laukan kyydissä. Laukkasimme öisen paksun usvapilven läpi, oli aivan hiljaista. Yhteiseen säveleen päässyt ratsukko vain lensi metsässä nauttien jokaisesta yhteisestä metristä. 

Papun lahja vähän myöhästyy alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta se on kyllä tulossa!

Hepat tulee kyllä niin hyvin toimeen keskenään, on niin hieno fiilis katsoa kun ne laiduntavat kylkikyljessä ja kävelevät possujonossa ympäri laidunta. Välillä ne lopettavat syömisen ja hoitavat toisiaan leuat kipeinä. Ihania hevosia :)